KIK - Alaselkä

Kanavan kuvaus

Alaselkäkipu on yleisin tuki- ja liikuntaelimistön vaiva. Lähes jokainen ihminen kokee elämänsä aikana vähintään yhden alaselkäkipuepisodin, ja lähes 80 % ihmisistä kokee selkäkipua vähintään kerran kahden vuoden ajanjakson aikana. Suurin osa selkäkivuista on kuitenkin vaaratonta ja häviää parin viikon aikana.

Alaselkäkivut luokitellaan yleisesti kolmeen luokkaan:

•    Vakava tai spesifi selkäsairaus (esim. selkärankareuma, kasvain, murtuma)
•    Hermojuuren toimintahäiriö (välilevynpullistuma tai muu hermon kulkua ahtauttava tekijä)
•    Epäspesifi alaselkäkipu

Lähes 90 % alaselkäkivuista luokitellaan epäspesifiksi ja saa siis hyvän paranemisennusteen. Vakavien selkäsairauksien esiintyvyys on hyvin pientä, esim. kasvaimella alle 1 % ja välilevynpullistumalla n. 4 %. Välilevynpullistumallakin on yleensä hyvä paranemisennuste, mutta paraneminen kestää vain hieman kauemmin. N. 30 % selkäkivuista kroonistuu, ja varsinkin näiden tapausten vuoksi on hyvä omata tietoa, miten selkäkipua voi ehkäistä ja helpottaa.

Verkkokurssin materiaaleissa keskitytään yleisimpiin eli hyväennusteisiin alaselkäkivun oireisiin ja niiden hoitoon. Allaolevat oireet saattavat viitata lääkärin tutkimusta vaativaan alkuperään:

”Jos kipu on jatkuvaa ja voimistuu sietämättömäksi selässä tai jalassa, alaraajassa esiintyy selkeää voimanpuutosta, lantionpohjassa esiintyy tunnottomuutta tai koet pidätyskyvyttömyyttä, jos kipu selkeästi lisääntyy levossa taikka selkäkipuun liittyy jatkuvaa kuumeilua tai selittämätöntä painonlaskua, on syytä mennä lääkäriin arvioitavaksi.”

Epäspesifiä alaselkäkipuakin voidaan vielä luokitella esim. liikehäiriöön tai liikekontrollin häiriöön, mutta nimensä mukaisesti sille ei yleensä löydetä tiettyä yksittäistä alkuperää, edes röntgen- tai magneettikuvilla tai muilla tutkimuksilla. Päinvastoin täysin oireettomien ihmisten selistä löydetään n. 40 %:lla välilevynpullistumia, rappeumaa yms ja kovista kivuista kärsivillä ei välttämättä löydetä kuvantamistutkimuksissa minkäänlaisia oireita aiheuttavia tekijöitä.

Alaselkäkivun esitetäänkin yleisimmin johtuvan
•    lihasten
•    nivelsiteiden
•    nivelkapselien
•    kalvorakenteiden tai
•    välilevyn rakenteiden rasituksesta, äkillisestä tai pitkästä venytyksestä tai huonosta aineenvaihdunnasta

Näihin tekijöihin vaikuttavat mm. nostoasentoihin ja ryhtiin liittyvät asiat, staattiset asennot tai kehon yksipuolinen kuormittaminen. Liike ja riittävä lihasvoima ovat siis erittäin tärkeitä myös alaselän kunnolle.

Jos alaselkäoireesi ovat alkaneet äkillisesti, voi olla hyvä pitää urheilusta tai muusta rasituksesta esim. viikon verran taukoa. Pysy kuitenkin aktiivisena päivittäin ja tee vaikka vain kevyttä aerobista liikuntaa, täydestä vuodelevosta on usein enemmän haittaa kuin hyötyä paranemisen kannalta. Käytä selkääsi niin normaalisti kuin pystyt, liikkumisen pelko usein pitkittää kipuja turhaan.

Kurssin videolla opetan liikkeitä, joilla pääset itse helpottamaan oireita ja varmistamaan alaselkäsi hyvän toimivuuden.

Valmentaja

Kanavan videot