Nutrimia
Valmentajan kuvaus
Yliopisto-opiskelujen jälkeen työskentelin 10 vuotta kaupan alalla erilaisissa kehitys- ja päällikkötehtävissä. Olen aina urheillut ja syönyt terveellisesti, mutta silti jatkuvat poskiontelotulehdukset vaivasivat minua ja söin useita antibioottikuureja vuodessa. Teini-iästä lähtien olen myös kärsinyt vakavista uniongelmista ja siirryttyäni työelämään opiskeluiden jälkeen oli unettomuus viedä terveyteni. Immuniteettini huononi ja toisen lapseni synnytyksen aikana söin taas kerran antibioottikuurin. Viikon ikäisenä vauva alkoi oksentaa syömänsä ruuan ja syöntimäärät olivat hyvin pieniä, 4 kuukauden ikäisenä hänen kasvunsa pysähtyi. Lasta tutkittiin eri lääkäreiden toimesta, mutta syytä ei löydetty. Tämän vuoksi aloin aktiivisesti etsiä apua lapselleni. Funktionaalinen lääketiede ja ravitsemushoidot toivat lopulta avun lapselleni ja veivät samalla minut uudelle uralle.
Nyt ymmärrän, että synnytyksen aikana syömälläni antibioottikuurilla oli vahva vaikutus lapseni suolisto-ongelmiin. Olen hoitanut myös itseni kuntoon, ja immuniteettini on parantunut huimasti, viimeisestä poskiontelotulehduksesta nyt on kulunut jo 7 vuotta. Myös uniongelmani ovat nykyisin historiaa, nukun paremmin kuin koskaan! Nyt tiedän, että terveellinen ruoka ja urheilu eivät riitä, mikäli suolisto ei ole kunnossa ja keholta puuttuu sen tarvitsemat ravintotekijät immuniteetin ja unihormonien muodostamiseksi.